Tietoja artikkelista

Artikkeli on julkaistu BTJ Kirjastopalvelun kustantamassa teoksessa Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita tammikuussa 2005.

Leslie Marmon Silko (s. 1948), Yhdysvallat

Leslie Marmon Silko on yhdessä Louise Erdrichin kanssa ollut jo parin vuosikymmenen ajan intiaanikaunokirjallisuuden näkyvin edustaja. Riittiä (1977, suom. 1999), Silkon esikoisromaania, on myyty Yhdysvalloissa yli puoli miljoonaa. Kirjaa suosii myös sikäläinen yliopistoväki, ja aivan häkellyttävässä mittakaavassa. 1996 järjestetyssä epävirallisessa kyselyssä amerikkalaiset kirjallisuuden professorit nostivat Riitin neljän tärkeimmän amerikkalaisen nykyromaanin joukkoon, Toni Morrisonin (Minun kansani, minun rakkaani), Ralph Ellisonin (Näkymätön mies) ja Thomas Pynchonin (Gravity¹s Rainbow) rinnalle. 1960-luvun vastakulttuurin hedelmöittämä monietnisyyden ihanne varmasti parantaa Silkon asemaa tällaisilla akateemisilla hittilistoilla, mutta ainakin lista kertoo, että Riitti on intiaanien kirjoittamista romaaneista tätä nykyä arvostetuin.

Intiaanikirjallisuuden (Erdrich, N. Scott Momaday, James Welch ja muut) lisäksi Silkoa voi tarkastella ­ osittain päällekkäisesti ­ osana lounaisten osavaltioiden "regionaalista" kirjallisuutta: Frank Waters, Edward Abbey, Momaday, Simon Ortiz, Rudolfo Anaya.

Kirjallisista vaikutteistaan Silko nostaa esiin hänelle lapsuudesta tutun suullisen kertomaperinteen lisäksi Faulknerin, John Crowe Ransomin, Flannery O¹Connorin, Steinbeckin, Mailerin ja Gertrude Steinin. Eniten hän sanoo kuitenkin lukevansa asiaproosaa.

Silko on "monirotuinen", kuten Riitin päähenkilökin. Hänen juurensa ulottuvat valkoiseen ja meksikolaiseen kulttuuriin, mutta ennen kaikkea hän on laguna pueblo -intiaani. Myös navajo-kulttuuri on vaikuttanut häneen paljon. Hän varttui intiaani-pueblossa lähellä Albuquerquen kaupunkia, kävi katolista koulua ja opiskeli kotiosavaltiossaan ensin kirjallisuutta ja sitten lakia. 1974 ilmestyi esikoisteos, runokokoelma Laguna Woman ja kolmea vuotta myöhemmin esikoisromaani Riitti. Sittemmin hän on kirjailijantyönsä ohella opettanut kirjallisuutta New Mexicossa ja Arizonassa.

Riitti-romaanin nimi on keskeinen käsite sen ymmärtämisen kannalta. Jostain syystä suomentaja ei ole käyttänyt suoraa käännöstä ¹seremonia¹, jonka avulla olisi vältetty ¹riitti¹-termiin sisältyvä tieteellisen maailmankuvan painolasti. Muutoin suomennos on sujuvaa ja luontevaa kieltä.

Romaani on tarina Tayo-nimisen toisen maailmansodan veteraanin hitaasta toipumisprosessista kotireservaatissaan, Tony Hillermanin intiaanidekkareistakin tutuissa aavikkomaisemissa. Toipumiseen kuuluu intiaaniparantajan suorittaman nykyaikaistetun päänahkaseremonian lisäksi muun muassa perheelle kuuluvan puolivillin maatiaiskarjan pelastaminen valkoisten varkaiden käsistä sekä suhde salaperäiseen naiseen.

Tämä romaani ei pelkästään totea, vaan tekee sen mitä se kuvaa - puheaktiteorian termein romaani on täynnä performatiivista voimaa. Se tuntuu virkistävällä tavalla viis veisaavan moderniin länsimaiseen taide-estetiikkaan perinteisesti kuuluvasta taiteen hyödyttömyyden ihanteesta.

Silko kirjoitti romaanin Alaskassa ja kertoo aloittaessaan olleensa yhtä sairas kuin kirjan päähenkilökin ja parantuneensa kirjoittamisen edistyessä samaan tahtiin kuin Tayo. Lukijalle teos tarjoaa haasteen saattaa parannusseremonian tarinat resonoimaan oman elämänsä ja kulttuurinsa kanssa.

Riitti on epätyypillinen romaani myös rakenteeltaan: se ei ole lineaarisen ajan halki kiitävän tarkkailupisteen piirtämä dramaattinen kaari vaan pikemminkin pyöreä, punottu kori, jossa on nippu eri aikaulottuvuuksissa liikkuvia tarinoita.

Proosamuotoista, aikasidonnaista kerrontaa kehystävät ja rytmittävät runomuotoon puetut myyttiset tarinat. Myytit ovat enemmän kuin koriste, kehys tai mauste. Ilman niitä proosana kerrottu tarina ei olisi lainkaan sama. Tayon tarina näyttäytyy vanhojen tarinoiden luovana toisintona. "Pyhä aika on aina preesensissä", Silkon kerrotaan sanoneen . Riitin viimeinen, Tayon vanhan isoäidin lausuma repliikki, ilmaisee asian osuvasti: "Tuntuu kuin olisin kuullut tarinat ennenkin... ainoastaan nimet kuulostavat erilaisilta."

Tayon paranemishaaste on vetää langat yhteen ja kohdistaa elämänsä niin, että myyttien, historian ja nykyhetken aika, yksilön, yhteisön ja elävän maan tasot, tosielämä ja tarinat asettuvat kaikki sopusointuun.

Tayon sairauden syyksi nimetään kirjassa noituus, ja välillä liikutaan lähellä paranoian rajaa.

Kirja korostaa paikan merkitystä ja monikulttuurisuutta. Pelastusta ei löydy mistään "alkuperäisestä" menneisyydestä vaan yhdistämällä luovasti menneet ja nykyiset kulttuurivaikutteet. Elämä on tarinoissa, mutta tarinat muuttuvat.

Storyteller (1981) on sekin tarinanippu, kokoelma runomuotoisia juttuja, erinomaisia novelleja, omaelämäkerrallisia muisteluksia ja valokuvia Silkon lapsuudesta ja siihen liittyvistä maisemista. Kirja ei muodosta romaania tai muutenkaan kovin yhtenäistä narratiivia. Pääteemana on tarinankerronnan merkityksen korostaminen.

Almanac of the Dead (1991) on 763-sivuinen uskomaton, apokalyptinen ja jännittävä tarina "kuolleiden almanakasta", eteläisen intiaaniheimon pyhästä kirjoituksesta, joka heimon tuhouduttua salakuljetetaan neljän lapsen mukana Yhdysvaltoihin. Heimo uskoo lopulta palaavansa maan päälle, jos osakin käsikirjoituksesta onnistutaan säilyttämään. Tässäkin romaanissa on tarina tarinan sisässä, ja laajaan henkilögalleriaan kuuluu asekauppaita, strippareita, huumemuuleja ja televisioselvänäkijöitä. Arizonan Tucsonia käytetään jonkinlaisena hajoamiskypsän rosvokapitalismin pienoiskuvana, ja tarinan päättyessä (lähitulevaisuudessa) virallisen vallan ja mafian kaksoisjärjestelmä on juuri romahtamassa kaoottiseksi mutta toivorikkaaksi anarkiaksi. Romaanille kaipaisi jatko-osaa. Romaani on saanut suopean vastaanoton, mutta yhdysvaltalaiskriitikot ovat myös usein sanoneet romaania vaikeaksi ja synkäksi. Poliittiselle konservatiiville kirja varmasti onkin katkeraa luettavaa.

Gardens in the Dunes (1999) on laaja, vuosisadan alkuun sijoittuva romaani. Brittiläisperäinen, epäsovinnainen hienostorouva Hattie epävirallisesti adoptoi autiomaassa kasvaneen intiaanitytön, Indigon, ja yrittää muokata tästä seurapiirikelpoista. Lopulta naisten suhde kääntyy toisin päin, kun Indigon omaiset tarjoavat vuorostaan apuaan köyhtyneelle Hattielle.

Romaani on "ehjin" ja perinteisin Silkon tähänastisista romaaneista. Tarkka, kiireetön ja kultivoitunut tyyli tuo mieleen Henry Jamesin ja poikkeaa jyrkästi esikoisromaanin korkeajännitteisestä ja selvän kuvallisuuden rytmittämästä kerronnasta. Gardens in the Dunes välittää lukijalle huimaavan määrän tietoa erityisesti kukkien kasvatuksesta, puutarhoista ja intiaanien autiomaaviljelyksistä, mutta myös maailman eri perinteiden naisjumaluuksista. Romaanin vaiheilla leijuu jonkinlainen ekofeminismin henki.

Muista teoksista Sacred Water (1993) on omaelämäkerrallinen kertomus, jonka sitovana teemana on veden merkitys.

Suomennettuja teoksia

Riitti (alkuteos Ceremony, 1977). Suom. Tero Valkonen. Basam Books 1999.

Suomentamattomia teoksia

Laguna Woman. Poems by Leslie Silko, 1974.

Storyteller, 1981.

Almanac of the Dead, 1991.

Sacred Water. Narratives and Pictures, 1993.

Yellow Woman and a Beauty of the Spirit. Essays on Native American Life Today, 1996.

Gardens in the Dunes, 1999.

 
- Jussi Hirvi