Onko kirjailijan velvollisuus "ratkoa minän arvoitusta" samalla kun maailma ympärillä hajoaa käsiin?

> 20.12.2005 Saara Kesävuori, Kiiltomadon päätoimittaja
> Pääkirjoitus
> Romaanin merkitys pakenee palkitsijoilta
http://www.kiiltomato.net/?cat=editorial&id=107

Pääkirjoituksessa käsittääkseni moitittiin Finlandia-palkinnon ehdokasasettelua. Jotkut ehdokkaat eivät kuulemma olleet romaaneja. Mainitsematta jäi, mitä ehdokkaita tarkoitettiin. Tämä oli ehkä turhaa häveliäisyyttä, ja sen vuoksi pääkirjoituksen viesti jäi hieman ilmaan roikkumaan.

Tulkitsin, että kirjoituksen kärki kohdistui Risto Isomäen kirjaan Sarasvatin hiekkaa (Tammi). Tosin en tunnekaan kaikkia ehdokkaita.

Eikö Isomäen kirja muka ole romaani? Se on ainakin tieteisromaani, ja sitä voisi sanoa seikkailuromaaniksi tai jännitysromaaniksi. Eivätkö nämä genret ole romaanin genrejä? Mielestäni on aika outoa väittää tällaista.

Saara Kesävuori tukee väitteensä seuraavaan romaanin määritelmään tai luonnehdintaan:
"Milan Kundera kirjoittaa Romaanitaiteessa, että romaanin tarkoitus on henkilöhahmojensa kautta ratkoa minän arvoitusta. Romaanikirjailija ei kerro, millaisia me olemme vaan millaisia me voisimme olla. Lisäksi romaanin tehtävä on näyttää lukijalle, että asiat ovat monimutkaisia, totuudet tavoittamattomissa ja tietäminen vaikeaa. Tämän tehtävän toteuttaminen aiheuttaa sen, että romaani on kerroksellinen ja kompleksinen kokonaisuus. Kokonaisuuden painon tai keveyden kertoo tapa, jolla kirjailija käsittelee aihettaan ja henkilöitään. Tätä tapaa voi kutsua myös näkemykseksi. Romaanikirjailijan näkemykseen tulisi sisältyä myös jonkinlainen ihmisenä elämisen historiallinen ja kenties eettinenkin ulottuvuus. "

Isomäki toteuttaa luonnehdinnan loppuosan. Alkuosasta sanoisin, että Kunderan tekstin ilmentämä romaani-nimen monopolisointi psykologisen romaanin käyttöön on mielestäni vastenmielistä ja on yritys keinotekoisesti rajoittaa romaanin fundamentaalista moninaisuutta.

Minuuden ongelman märehdintää meillä on romaaneissa ihan tarpeeksi ja liikaakin. Onko kirjailijan pakko jatkaa fiilistelyä ja psykologisen sisätilan märehdintää samalla kun kirjoittajankammion ulkopuolella on käynnissä jos jonkinlaista jännitysnäytelmää? Kansat kuolevat, ekosysteemien tuho uhkaa suistaa meidät takaisin hevoskärryjen aikaan, ja kirjailjan olisi tarkoitus vaan maistella kontekstivapaan ("puhtaan") eksistenssin hienojakoisia sävyjä? Tämä olisi kirjailijan tuomitsemista henkiseen impotenssiin.

Sanomattakin on selvää, että inhoan Kunderan myöhempää tuotantoa.

- Kirjallisuuden rakastaja

Keskusteluketju Kiiltomadossa:
http://www.kiiltomato.net/phorum/read.php?f=1&i=16979&t=16978

"Me ollaan aivan lähellä palaamista keskiaikaan, mutta ihmiset ei tiedä sitä."
- Hector YleQ:ssa 15 minuuttia sitten
(vähän epätarkka lainaus)

Tästä se alkaa - toivottavasti.